Periytyykö puolueuskollisuus?

Synnyin yläsavolaiseen pienviljelijäkotiin Vieremän Niemisen kylään 1951. En ihan kuulu suuriin ikäluokkiin mutta melkein. Asuin isovanhempieni ja vanhempieni kanssa - sisaruksia minulle ei siunaantunut. Miltei kaikki naapurit olivat samaa sukua. Meillä oli kahdeksan lehmää, sika, hevonen ja kanoja. Peltoa raivattiin ja lehmiä hankittiin kaksi lisää. Taavetti-ukki oli käynyt 1908 - 1912 Amerikassa MIchiganin hiilikaivoksessa “kultaa vuolemassa” ja osasi small talkin verran fingelskaa. 

Elimme luontaistaloudessa, ja naapuriapu oli päivittäistä. Pidettiin talkoita, seuroja ja kutsuttiin naapurit mykyrokalle keyrin aikaan, kun sika tapettiin. Kylän elämä oli varsin rauhallista. Takana olivat raskaat sotavuodet, jolloin sukua ja naapureita oli kaatunut ja oli eletty puutteessa. Poliittiset tapahtumat eivät olleet juuri koskettaneet Vieremää - ei edes sisällissota. Kuitenkin tiedän, että ukkini veljistä kaksi oli osallistunut sotatoimiin. Meillä vallitsi vaikenemisen kulttuuri: “kapinasta” ei juuri puhuttu, ei talvi- eikä jatkosodastakaan.

Sotien jälkeen välirauhan sopimuksen mukaan palattiin entisiin aikoihin: lottajärjestö ja suojeluskunnat lakkautettiin, ja solmittiin Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimus. Muistan, miten vielä 1950-luvulla sopimusta kauhisteltiin - ja pelättiin uutta sotaa. Politiikkaa seurattiin aktiivisesti: kuunneltiin radiosta Hertta Kuusista Pienoisparlamentissa. Häntä toisaalta paheksuttiin, toisaalta  ihailtiin. “Kyllä se Hertta puhua ossoo!” Vieremällä oli vain kaksi tärkeää puoluetta: Maalaisliitto ja SKDL, joiden voimasuhteet valtuustossa olivat lähes tasan. Oma sukuni kannatti ja äänesti tietysti Maalaisliittoa. Köyhälistön työmiehille tuli postissa Kansan Sana, ja heidän arvattiin olevan kommunisteja. Mitään poliittisia kiistoja ei kylällämme ollut: “Jokkaene on aatuas uskossaan!” Näin totesi legendaarinen Lyyti-mummoni. 

Poliittiset suhdanteet alkoivat kuitenkin muuttua 1960-luvulla. Muistan, miten isäni sadatteli korkeaa verotusta. Meillä ei saatu poistoja koneostoista, sillä kotitarvemyllyä ja lypsykonetta lukuun ottamatta muita maatalouskoneita ei hankittu. Suurten ikäluokkien nuoret aikuistuivat, eivätkä pientilat elättäneet enää kymmenpäisiä lapsilaumoja. Niinpä jälkikasvu lähti Ruotsiin tehtaisiin töihin ja peltoja pantiin pakettiin, mikä herätti epäluuloa vallanpitäjiä kohtaan. 

Muistan kirkkaasti vuoden 1970 maalisvaalit ja uuden puolueen, SMP:n, hämmästyttävän vaalivoiton. Vieremälläkin pienviljelijät lähtivät Vennamon kelkkaan, ja alkoi suuri muutos. Minä kävin oppikoulua Iisalmen tyttölyseossa ja aloin miettiä, mitä minusta isona tulee. Ei ainakaan maalaistalon pientalonpojan emäntää! Irtiotto oli tehty. Sain äänestää ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1972, jolloin äänestysikärajaa oli laskettu 18:aan vuoteen. Olin tuolloin kirjoilla Kuopiossa, ja äänestin SKDL:n naisehdokasta. Se tuntui oikealta.