Feminismiä 1960-luvulla
Mertan mutsi teki lähes 40-vuotisen uran lukion ja ammattikoulun äidinkielen lehtorina. Hän takoi pilkkusäännöt ja ”vitun vastineet” tuhansien nuorten kalloihin ja luetutti kirjoja sekä käytti teatterissa. Mamma pääsi joka vuosi abirekan lakanan aiheeksi. Eläkkeelle jäätyään Mairen varsin terävä sanan säilä on sivaltanut entistä useammin poliitikkoja ja päättäjiä Jyväskylän seudun paikallislehti Keski-Suomalaisessa. Jos Mertta on jotain Mairelta oppinut, niin sen, että koskaan ei voi olla liian hieno, sekä sen, että se saunan ehtii, jolla syyhy on. Eli jos jokin asia omassa elämässä tai ympäröivässä yhteiskunnassa kyrsii, tee sille jotakin, äläkä valita! Randolfin hippoja varten Maire palasi oman feminisminsä alkulähteille.
”Tytöt, älkää ikinä laskeko tulevaisuuttanne yhdenkään miehen varaan. Vain oma ammatti takaa naiselle sekä taloudellisen että henkisen riippumattomuuden!” Näin meitä valistivat kunnianarvoisan Iisalmen tyttölyseon lehtorit 1960-luvulla. Opettajista suuri osa oli joko sotaleskiä tai vanhojapiikoja, joiden sulhaset olivat sodissa kaatuneet.
Mikä ihmeen tyttölyseo? Sitä saattaa moni nykypäivän nuori kysyä. Koulumuodon juuret juontuvat 1800-luvulta. Tuolloinhan vain harvat virkamies- ja sivistyneistökotien tytöt pääsivät opintielle. Naisen tärkein tehtävä oli pyydystää kelpo aviomies elättäjäksi. Siksi tytöt tarvitsivat vain hieman koruompelun, pianonsoiton ja ranskan kielen taitoja. Kun sitten alettiin perustaa oppikouluja, ajateltiin, että tytöt eivät saa rasittua liikaa, joten heille lisättiin yksi ylimääräinen vuosi. Ylioppilaaksi pääsi yhdeksän vuoden puurtamisen jälkeen, pojille riitti kahdeksan vuotta.
Niinpä meilläkin keskikoulu oli kuusivuotinen, ja opiskelimme kotitaloutta, käsitöitä ja kieliä enemmän. Nyt jälkeenpäin olen opinahjolleni monesta asiasta kiitollinen. Siellä minuun kylvettiin feminismin siemen. Nuo pontevat lehtorit neuvoivat ennen kouluhippoja, miten tanssittaessa on sopivaa pitää poika käsivarren mitan päässä itsestä. Ihan alaluokilla saatiin vain hoilata piirileikissä ”Hans vili vili lai laita.”
Lisäpontta oman ammatin hankkimiseen saimme elävästä elämästä. Iisalmen periferiaan oli vaikeaa saada kaikkiin aineisiin päteviä opettajia. Niinpä esimerkiksi uskontoa ja liikuntaa opettivat kaupungin silmäätekevien virkamiesten rouvat. Maanmittarin puolisolla oli pätevyys uskonnonopetukseen, kun hän oli tunnetusti niin hurskas, lauloi kirkkokuorossakin! Ihmetystä ja ihailuakin herätti tuomarin rouva, joka sai aina muutamia ruotsin tunteja, koska perheen äidinkieli oli ruotsi. Nainen oli upea ilmestys piikkareineen ja hopeakettupuuhkineen. Muistan, miten noita rouvia sääliteltiin: omat opinnot olivat jääneet kesken miehen virkauran takia. Sitten vielä eräs ylilääkäri rakastui hoitajaan, ja avioerohan siitä tuli. Hylätty eksä joutui muuttamaan paikkakunnalta.”Eikä sillä Hanna-paralla ole ammattiakaan!” huokailivat ompeluseuralaiset.
Helsingin Voimistelulaitokselta tupsahti eräänä syksynä pätevä voimistelunopettaja. Tuo tomera nainen ei punastellut seksivalistusta jakaessaan, mikä tuohon maailmanaikaan lienee ollut hyvin edistyksellistä. Miespuolinen rehtorimme ilmeisesti halusi pelata varman päälle ja kutsui Kajaanista gynekologin pitämään seksiluentoa. Saimme etukäteen panna nimettöminä suljettuun laatikkoon kysymyksiä, joihin rouva tohtori sitten vastaili. ”Mitä se petting tarkoittaa ja voiko siitä tulla raskaaksi?” oli joku raapustanut lapulle.
Kaikesta huolimatta joskus kävi hassusti: oppilas tuli raskaaksi ja erosi koulusta. Kun lukion ykkösellä luokkatoverini Lissu pamahti paksuksi ja olisi halunnut jatkaa opiskelua, tuli tenkkapoo. Rehtori julisti suureen ääneen:”Tämä on siveä koulu. Meillä ei naineita naisia ole ollut ennenkään eikä ole nytkään!” No, Lissu tentti ykkösluokan ja muutti muualle suorittamaan lukion iltakoulussa loppuun. Ei rehtori tainnut tietää, että aika monella meistä oli vilkas seksielämä. Olihan e-pillereitäkin jo saatavilla. Onneksi ajat ovat muuttuneet. Viimeisinä kouluvuosinani miltei joka kevät sai jännittää sitä, että joku Jenni tai Elina sai kirjoitukset tehdyksi, ennen kuin joutui synnyttämään.
Kaiken kaikkiaan muistelen kiitollisena kouluvuosia Iisalmessa. Pääsin ylioppilaaksi Ylä-Savon yhteislyseosta, sillä jo 60-luvun lopussa alaluokille oli otettu poikia ja koulun nimikin muutettiin. Nyt tuossa historiallisessa rakennuksessa on Juhani Ahon koulu
<3: Maire Vidgrén
Postaus julkaistu alun perin 10.11.2017 Randolfin hipat -blogissa.