Tasemummo sotesopassa
Oma kantani soteuudistukseen on ollut odottava. Sipilän hallituksen aikana pelotti, miten terveyspalvelut myllätään. Kyseenalaistin välillä koko hankkeen. Ihmettelin sitä loputonta valitusta terveyskeskusten toiminnasta. Kun tulin Jyväskylään opiskelemaan, sain erinomaisia terveyspalveluja YTHS:ltä. Töihin päästyäni minut ohjattiin työterveyteen, mikä ei sopinut minulle lainkaan - ei 1970-luvun lopussa eikä myöhemminkään.
Olen astmaatikko, joten flunssat ja nuhakuumeet johtivat helposti vakavampiin infektioihin - useimmiten keuhkoputkentulehdukseen. Työterveys oli/on auki ma-pe klo 8 - 16. En ikinä olisi voinut jäädä esimerkiksi perjantaina yskimään koko viikonlopuksi, odottamaan tilan heikkenemistä, maanantaiaamun puhelinrumbaa ja pääsyä joskus vastaanotolle.
Niinpä taistelin itseni Kyllön potilaaksi. Sain kirjoittaa aika läjän anomuksia ja soittaa monia puheluja, ennen kuin minulle myönnettiin oikeus käyttää oman lähiterveyskeskuksen palveluja. Sain myös omalääkärin, jonka kanssa hoitosuhde kesti yli 20 vuotta. Hänen seuraajakseen minulle tarjottiin lääkäriä, jota en suurin surminkaan halunnut. Kun anoin nöyrästi, sain haluamani. Opin sen, että on oltava tosi tiukka ja vaatia omia oikeuksiaan. Epäilen, ettei monella ikäiselläni tasemummolla ole halua ‘olla vaivaksi’ - tai ei pontevaa puolestapuhujaa.
Olen aina päässyt lääkäriin, silloin kun olen halunnut. Miksi eivät muut? Ihmettelin sitä horinaa valinnanvapaudesta, joka tuntui Sipilän porukalle olevan tärkeintä koko sotessa. Aina potilaalla on ollut ja on mahdollisuus mennä yksityiselle lääkäriasemalle, jos vain raha riittää. Kävin kesällä 2016 silmälääkärissä, joka totesi kummankin silmän olevan kypsä kaihileikkaukseen. Seuraavaksi tohtori esitteli oman firmansa edullista tarjousta: “Pääset leikkaukseen heti. Nyt sen saa 1000 eurolla / silmä!” Sanoin “ei kiitos” ja menin kiltisti keskussairaalan jonoon. Pääsin peruutuspaikalta leikkaukseen parin kuukauden kuluttua, ja hinta oli noin 150 euroa.
Myös erikoislääkärin palvelut olen saanut helposti julkiselta puolelta. Toukokuussa 2007 joukkoseulonnassa minulla todettiin rintasyöpä, joka leikattiin jo kesäkuun puolivälissä. Myöhemmin tehtiin vielä toinen leikkaus, ja syyskuussa sain sädehoidot. Palvelu oli niin keskussairaalassa kuin Sädesairaalassakin loistavaa! Minut olisi ohjattu kaikkiin mahdollisiin oheispalveluihin, mutta en niitä tarvinnut. Kaikkia syöpäseulontoja tulisi lisätä ja ulottaa ne yhä nuorempiin ikäryhmiin. Omasta diagnoosista tulee pian 15 vuotta. Jos kutsua mammografiaan ei olisi tullut, en tiedä, olisinko nyt kirjoittamassa tätä postausta.
Ainoa kitkerä, osin huvittavakin muisto on ulkomaalaisesta nukutuslääkäristä, joka ei saanut kanyyliä suoneen. Kun mies oli tökkinyt sekä vasemman että oikean käsivarren reikiä täyteen, hän sanoi: “Rouvalla on hoono sooni. Mina ei osaa. Kutsu toinen lääkäri!” Olin niin paniikissa, etten edes kiroillut vaan vastasin: “Teillä hoono soomi!” Operaation jälkeen käsivarteni olivat kelta-vihreä-mustat kuin narkkarilla. No, reklamaationhan minä tein peräti kahdesti, kun vastausta ei kuulunut. Lopulta lääkärin esinainen soitti ja valitti: “Kun Dimitri niin tykkää olla Suomessa, niin eihän häntä voi muualle sijoittaa kuin anestesiaan!” Eipä - jos saa potilaan nukutetuksi, niin ei hänen kanssaan sen jälkeen tarvitse jutella. Kyllä suomen kielen taito on niin lääkärin kuin monen muunkin alan ammatissa toimimisen ehdoton edellytys.
Terveydenhoito kuuluu kunnan peruspalveluihin - tulevaisuudessa maakunnan hyvinvointialueille. Kaikilla pitää olla mahdollisuus päästä kohtuullisessa ajassa vastaanotolle ja akuuteissa tilanteissa päivystykseen. Kaupungin laitamilta on terveyskeskuksia lakkautettu, mikä on katastrofaalista. Kyllä terveydenhoidon lähipalvelut tulisi säilyttää kohtuullisen matkan päässä. Syöpäpotilasystäväni joutuu ensin ajamaan bussilla Kortepohjasta keskustaan ja sieltä vaihtamaan uuden sairaalan Novan bussiin - ja tulomatkalla sama rumba. Kuinka ei edes linkkivuoroja osata suunnitella järkevästi?
Kroonisia sairauksia potevien seuranta ja oheispalvelut - kuten diabeetikkojen sokeriarvojen mittaukset ja jalkahoito - tulisi suunnitella potilaan ja hoitajan tai lääkärin kanssa yhdessä. Ainakin työttömiltä, pienituloisilta, omaishoitajilta ja köyhiltä eläkeläisiltä tulisi terveyskeskusmaksut poistaa. Itse maksan ihan mielelläni muutaman kympin vastaanotto- ja poliklinikkakäynneistä.
Vaikka olen kiinnostuneena seurannut soten synnyttämistä vuosien ajan, minulle ei ole selvinnyt, mitä tuleman pitää. Kyllössä minua on palveltu niin hyvin, etten tiedä, mitä lisää edes kehtaisin pyytää. Tärkeintä on, ettei voittoa tavoittelevia veroparatiiseihin sijoittavia ‘pörriäisyrityksiä’ päästetä mellastamaan tavallisten veronmaksajien rahoilla. Jos täydentäviä palveluja tarvitaan, yksityisiä voidaan käyttää apuna, mutta maakunta on vastuussa hyvinvoinnistamme.
Sairaanhoitajille kuuluu suuri kiitos - ja kuuluisi palkankorotuskin erityisesti korona-ajan upeasta työstä. Jos kyseessä olisi miesvaltainen matalapalkka-ala, he olisivat sen jo saaneet. Mutta me naisethan teemme kutsumustyötä Florence Nightingalen tapaan!