Mikä on tasemummojen tulevaisuus?
Jouduin muutamia vuosia sitten keuhkokuumeen vuoksi sairaalaan. Iltakymmeneltä ainoa vapaa vuodepaikka oli eräällä katkaisuhoito-, vanhusten kuntoutus- ja dementiaosastolla. Pääsin kolmen hengen huoneeseen Vuokon ja Eilan kanssa, jotka olivat ysikymppisiä kuntoutettavia. Juuri muihin potilaisiin en tutustunutkaan - paitsi katkaisussa olleeseen takavuosien tangokuninkaaseen.
Vuokko ja Eila olivat älyllisesti hyvin pirteitä. Toinen oli miltei kokovartalokipsissä kaatumisten takia, toisella eivät jalat pitäneet. Kun olin saanut muutaman kerran antibioottia suoraan suoneen, yritin päästä kotiin - ja takaisin töihin. Ei käynyt: “Rouva, ette nyt ymmärrä, että keuhkokuume on vakava sairaus. Te ette ole korvaamaton!”
Niinpä minusta tuli Vuokon ja Eilan uskottu ystävä. Kuuntelin heidän huikeita elämäntarinoitaan, autoin vessaan, luin lehtiä ja autoin aterialla. Kun huomattiin, että juoksentelin ympäri osastoa, sain nuhteita. “Soittakaa kelloa, jos tarvitsette apua.” Teimme työtä käskettyä, kun Eila halusi vessaan. Hoitaja huikkasi ovelta:” Ei nyt ehdi. Onhan sulla vaipat!” Yhden kerran viikon aikana kävi fyssari mummojen luona. Tuntuu pahalta sanoa, mutta vain välttämättömät hoitotoimet tehtiin. Onneksi sukulaiset kävivät joka päivä avustamassa. Kyseessä oli kunnan sairaalan osasto.
Tuon viikon keikan jälkeen minulle valkeni, että vanhustenhoidossa on paljon kohentamista. En yhtään yllättynyt, kun pari vuotta sitten alkoi miltei viikoittain olla kohu-uutisia Attendon, Esperin, Mehiläisen ja Pihlajalinnan hoivakotien laiminlyönneistä ja suoranaisista rikoksista. Aly teki tarkastuksia, sulki useita paikkoja ja vaati parannuksia. Paljastui, että tasemummot ja -ukit olivat yksityisten pörssiyhtiöiden pelinappuloina. Hoivan kuukausihinta noissa laitoksissa vaihtelee 3 000 eurosta jopa yli 5 000:een euroon. “Hauskana” anekdoottina mediassa kerrottiin, miten jokainen pienikin apu on erikseen hinnoiteltu: WC-paperirullan vaihtaminen oli Saga Caressa 15 euron arvoinen palvelu! Esperi Caren Haminan hoivakodissa lattialle yöaikaan (5 - 7) pudonneen vanhuksen kunto tarkastettiin, hänet peiteltiin ja nostettiin takaisin sänkyyn vasta, kun seuraava hoitaja tuli aamuvuoroon. Vuonna 2017 kunnat maksoivat ympärivuorokautisista asumispalveluista 735 miljoonaa, ja summa on vain kasvanut viime vuosina.
On hurskastelua toitottaa, että jokainen vanhus tahtoo asua kotona. Toki niin kauan, kun pystyy selviytymään jokapäiväisistä askareistaan, huolehtimaan hygieniastaan sekä lääkkeistä ja syömisestä. Sääliksi käy niitä aviopareja, joissa puoliso on velvollisuudentunnosta ja rakkaudesta ryhtynyt omaishoitajaksi. Kun kasikymppinen samanikäistä hoitaa, kumpikin uupuu. Eikä korvaus päätä huimaa! Jos taas kiireinen lähihoitaja kurkkaa ovenraosta, lämmittää ruoan ja antaa lääkkeet, on ehkä juuri välttämättömin tehty. Kyllä vanhus kaipaa myös seuraa ja virkistystä - jopa kulttuurielämyksiä.
Sote ei ole vielä valmis, mutta yksityisiltä hoivajäteiltä tulisi tukkia tie tasemummojen apajille. Iloiten maksaisin kunnon korvauksen omalle asuinkunnalleni, jos saisin laadukasta ja luotettavaa hoivaa. Jotta kunnan vanhuspalvelut saataisiin tasokkaiksi ja hinta-laatusuhde kohdalleen, hoitajien palkkoja pitäisi nostaa ja määrää lisätä. Nykyhallitus sääti lain, jonka mukaan 1.4.2023 alkaen tehostetussa hoidossa hoitajia tulee olla 0,7 yhtä hoidettavaa kohti. Tässähän olisi loistava sauma paikalliseen sopimiseen. Jos kunnat omaehtoisesti nostaisivat esimerkiksi lähihoitajien palkkoja, alalle saataisiin työvoimaa ja kunnille verotuloja. On kunnia-asia huolehtia vanhuksista parhaalla mahdollisella tavalla.
Palasin kouluun neljän viikon sairausloman jälkeen ja kysyin opiskelijoilta: “Oletteko ennen nähneet ihmistä, joka palaa takaisin työelämään katkaisu-, vanhusten dementia- ja kuntoutusosastohoidon jälkeen?” Eivät olleet!